

Ruletti, Nukkuvat Linnut ja Toukokuu nousevat Tampereen Maanalaisen lavalle lauantaina 7.11.2026! Illan aikana juhlitaan myös Ruletin tuoreen esikoisalbumin Kaikki punaiselle julkaisua! -- Ruletti: Ruletti on tamperelainen pop-yhtye, jonka tarttuvat melodiat sekä tunnelmallinen ja uniikki soundi tekevät Ruletista yhden suomipopin nousevista nimistä. Yhtyeen odotettu esikoisalbumi Kaikki punaiselle julkaistaan 6.11.2026, ja Maanalaisen keikalla juhlistetaan albumin julkaisua energisen livekeikan merkeissä. Luvassa on niin uuden albumin kappaleita kuin jo tutuiksi tulleita Ruletti-biisejä! -- Nukkuvat Linnut: Nukkuvat Linnut on raikassoundinen, ihastuttava indie-pop/rock -yhtye, joka koostuu kuudesta lahjakkaasta muusikosta. Yhtyeellä on uniikki, herkkä soundi, eivätkä he karta vaikeita aiheita. Nukkuvien Lintujen soundissa perinteinen bändisoitto sulautuu upeasti yhteen syna- ja laulustemmakerrosten kanssa. Nukkuvat Linnut on saanut kehuja hienoista sovituksistaan sekä kauniista, tarinallisista lyriikoistaan. All-female yhtye julkaisi debyytti-EPä “Olipa Kerran / Sen Pituinen Se” vuoden 2025 lopussa. Jokainen julkaistu kappale on saanut huomiota Ylen sekä Radio Helsingin taajuuksilla. -- Toukokuu: Arkisen ajattomia sanoituksia ja svengaavaa jazzkikkailua - Toukokuu on kuusihenkinen indiebändi, joka julkaisi keväällä 2026 debyyttialbuminsa "Rumia runoja". Yhtye yhdistää raikkaalla otteella kekseliästä lyriikkaa mielenkiintoiseen sävelkieleen. Kuten elämässä, yhtyeen pehmeässä äänimaisemassa on silti omat rosonsa. -- AIKATAULU 21.00 Ovet 21.30 Toukokuu 22.30 Nukkuvat Linnut 23.30 Ruletti (levyjulkkarit) LIPUT Ennakkoon 9 € + palvelumaksu 0,90 € Ovelta 12 € Linkki FB-tapahtumaan: https://fb.me/e/h04a0lkJ9